maanantai 25. tammikuuta 2016

Viikon Tärppi 1 / 2016: Pimeä historia

Hoj!

Tästä se alkaa. Uusi juttusarja meikäläisen blogiin.

Maailmassa on nykyjänsä niin paljon hyviä juttuja, että valintahalvaus uhkaa. Ei tiedä mihin tarttuisi ja sitten pistää vanhan lempparin uusintana. Hyvähän se on, mutta kun ei siinä mitään uutta päähän pärähtele. Jäätelökuppi tyhjenee ja mukavuusalueen muuri paksunee (eli maha).

Itte kulttuurin suurkuluttajana kahlaan läpi vaikka mitä koko ajan ja paljon siellä tulee hyvää vastaan. Tässä juttusarjassa - joka ilmestyy joka viikko maanantaisin - esittelen aina yhen hyvän teoksen, johon kannattaa tutustua. Aloitetaan! 








PIMEÄ HISTORIA (2015)

Olen aina diggaillut historian oppimisesta ja nimenomaan sen synkillä kujilla pyörimisestä - Viiltäjä-Jack, musta surma, toinen maailmansota, you name it. Omilla reissuillani olen vieraillut Unkarin salaisen poliisin kidutustyrmissä, Auschwitzin keskitysleirillä ja Kambodzhan punakhmerien kuulustelukeskuksessa Tuol Slengissa. En kuitenkaan hae hirmutekojen temppeleistä kikkeliä pärisyttelevää nekrofiilistä vaan oppia. Kun on omin silmin nähnyt, miten kammottaviin tekoihin ihmiset pystyvät, se tekee ihmiskunnan kauhuista konkreettisia ja tekee täysin selväksi sen, että näin ei saa enää tapahtua uudelleen.

Kaikkien valtioiden ja kansojen historiaan mahtuvat omat äärimmäisen julmat hetkensä, mutta Suomessa niistä on puhuttu vähemmän. Opettaja-koomikko Marko Kämäräisen ja Teemu Keskisarjan luotsaama Pimeä historia vie kotimaisten kauheuksien tapahtumapaikoille. Ennen sarjan tiiraamista en tiennyt, että ihan tuossa naapurissa möllöttävästä Hailuodosta vietiin isonvihan aikaan orjia Venäjälle ja tehtiin Suomen historian kenties suurin joukkomurha, kun venäläiset kasakat pilkkoivat venepakolaisia kirveellä rantahiekalle. Tai sitä, että 1900-luvun alussa Suomi oli terrorismin suhteen yksi Euroopan nousevia valtioita.

Varsinaista faktatietoa tarjoillaan maltillisesti pienellä lusikalla, pala kerrallaan, ja aina kunkin tietopaketin päsähdettyä kupoliin vietetään tarpeeksi aikaa fiilistellessä synkillä kuvilla ja mieltä kaihertavalla, kertakaikkisen erinomaisella musiikkiraidalla. Verrattuna perinteisten historiasarjojen pänttäämismentaliteettiin tai jenkkisarjojen perkeleelliseen ylihehkuttamiseen Pimeä historia tuntuu selvästi luottavan itseensä. Se tarjoaa sopivan määrän informaatiota ja sen jälkeen antaa aikaa sisäistää se, laittaa väkisinkin miettimään kaikkea kerrottua. Näinä ADHD-viihteen ryteikössä tarpomisen kulta-aikoina sarjan pohdiskeleva ote on kuin saapuisi synkän kuusikon reunustama mustavetiselle lammelle miettimään syntyjä synkkiä.

Toinen pimeän historian ehdoton vahvuus on juontajakaksikko. Teemu Keskisarja on suoranainen televisioilmiö: miehen vankka tietämys, kyynisyyteen taipuva ja mustalla huumorilla sävytetty katselukulma ja älyttömän mielenkiintoisessa epärytmissä oleva puhetapa muodostavat paketin, jota jaksaisi kuunnella tuntitolkulla. Kämäräisen Marko tarjoaa Keskisarjan ajoittain lohduttomalle otteelle erinomaisen vastaparin optimistisella ja ihmettelevällä otteellaan. Marko kysyy viattomat kysymykset, Teemu muistuttaa että viattomuus on illuusio. Toimii, toimii hiton hyvin.

Kuuden jakson mittainen Pimeä historia löytyy vielä vuoden verran YLE Areenasta ja on niin sujuvaa katsottavaa, että sarja solahtaa helposti läpi yhtenä maratonsessiona. Sen istunnon päätteeksi päähän on tarttunut paitsi paljon uutta tietoa, myös ymmärrystä maailman tilasta. Sivistyneeseen valtioon syntyneenä on helppo unohtaa se tosiasia, että tie hyvinvointiyhteiskuntaan kulki julmuuksien ja väkivallan kautta.

Ohjelman näet tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti