Naurun Tasapaino - Jakso 3: Kätilöopisto

Aamulla pakuun astuessa oli outo olo: ai niin, kaksi meistä on tosiaan poissa eikä tule enää takaisin. Peli, tuo kaikkien kisailijoiden vihaama osa ohjelmasta, oli alkanut. Kyllähän se lähtiessä tiedettiin ja on töösän miljoonasta tosiohjelmasta nähty millaista tämä on, mutta ei siihen voi sisäisesti valmistautua. Katkeruutta Peterin lähdöstä oli systeemissä vielä paljon. Peter oli tehnyt hyvän keikan eikä sillä päässyt jatkoon. Jos kerran näin olisi, miten itsellä olisi mahdollisuuksia selviytyä? Epävarmuutta lyötiin sisään, painetta kasvatettiin - näin sitä telkkaria tehdään, muistutin itseäni.

Tällä kertaa vaunumme seisahtui rosoisenrumana taivaaseen kurottavan monikerroksen eteen - olimme saapuneet Kätilöopiston synnytyssairaalaan. Sisäsiittoisen teekkariaiheen jälkeen elämän synnyn äärelle saapuminen tuntui kosmoksen uumenesta puhaltavalta raikkaalta tähtipölytuulelta: tässä aiheessa riittää skaalaa ja kokoa, leikkikenttää ei reunusta kapeaksi käytettyjen kortonkien ja lasinsirpaleiden juoksuhautaverkosto.


Merkillinen kunnioitus hiipi sieluun kun ovista kävi: täällä alkaa ihmisen elämä. Siihen väkisinkin suhtautuu tietyllä vakavuudella. Siis hetken, oma perseilyvaihde iskeytyi silmään siinä vaiheessa kun tukikohtana pitämämme tieteellisen kirjaston hyllystä löytyi kirja nimeltä THE VULVA. Sitä tautisten tussujen määrää. Tullessani laitokseen ajattelin että ehkä täältä löytyy varmuus isyyspäätökseen, kirjan syfilissinfoniaa sisäänhengittäessä tuumin että ehkä homoseksi, selibaatti ja kastraatio ovat asioita, joita en ole vielä harkinnut tarpeeksi. Onneksi kalmakanjoniatlaksen lisäksi kirjastosta löytyi myös synnytysopas vuodelta 1978 - pohja setille oli löytynyt yllättävän nopeasti. Ruokailimme rattoisasti (siis ei siten kuin siinä pornolehdessä) Päättömässä kanassa, burgeri oli juuri sopivasti vasurilla tehty, tuli kotiruoan tuntu.

Ruoan jälkeen pääsimme tiiraamaan kahden kätilön ja Aatun toimittamaa simulaatiosynnytystä. Feikkipunnertelujen jälkeen aloin tajuta, miten erilaisessa työympäristössä kätilöt duuniaan toimittavat. "Hei, eikö meillä ollut se istukkaämpäri täällä jossain" irtosi huulilta samalla kepeydellä kuin bileiden keskivaiheen "Hei, eikö meillä ollut se Alias täällä jossain". Siinä sitä sitten tollotettiin, naisen sisältä luiskahtanutta soluräiskälettä. Kätilö pyöritteli ja esitteli istukkaa samalla sujuvuudella kuin opiskelija esittelee Lidlistä löytämäänsä pakastealtaan viimeistä meetvurstipitsaa. Että tämmönen se on. Paitsi että meetvurstipitsassa ei ole isoja haavauma-alueita osoittamaan että mistä se isoin verenvuoto on tullut. Kauhukuvaston jälkeen otettiin loikka hupempaan suuntaan, kun päästiin tutustumaan synnytyssalin välineistöön - ja ennen kaikkea ilokaasuun. Kyllä minä tukevat tuutit imeskeltyäni hyvin ymmärsin, miksi tätä bileroinana kiskotaan  - kropan valtasi huikea hyvänolontunne jalkapohjiin asti, päässä surisi ja Aatun otettua seuraksi tuhdit hitit tipahdimme molemmat katatoniseen nauruun. Olo oli kyllä äkkiä myös ohitse, eli ei kannata tripin toivossa lähteä penikkaa tekemään. 

Kätilöihin jotenkin samastui: epäsäännölliset työajat (usein yötyönä), pitää pysyä läsnä tilanteessa kuin tilanteessa ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin oma tyyli työn tekemiseen löytyy. Sitten sanoi polla että nyt jumalauta jätkä, et IHAN ole näiden ihmisten kanssa samalla viivalla. Nämä kun tekee hyvän päivän niin ne auttaa kolme ihmiselämä alkuun, minulla jos on hyvä päivä niin on saatu tietoliikennefirma nauramaan pedofiliavitsille. Että nyt lähti! Ja nämä ihmiset menevät seuraavana päivänä takaisin töihin ja tekevät saman uudelleen, minä annan itselleni luvan kolmeen päivään käteenvetoa ja viinereitä. 

Päivän sinetiksi Jukka lupasi viisiminuuttisen Milenkasta ja tunti Kättäriltä lähdön jälkeen töröttelin jo lavalla uusien juttujen kanssa. Tämä se on terapeuttinen tapa tehdä komiikkaa, tuoreilla ideoilla kaikessa rauhassa lavalle ja yleisön kanssa hiomaan ideoita, vailla suorituspaineita. Pitäisi tehdä useammin jos vain pystyisi. Menisi vaan ja puhuisi. Ja katsoisi mitä tapahtuu. 

Aamulla jatkettiin pitkälti samaa latua: juteltiin kätilöiden ja ylilääkärin kanssa. Kätilöiden kontrollihuoneessa oli kertakaikkisen rauhallinen tunnelma, vaikka viidessä huoneessa oli pusku päällänsä. Tämä rauhallisuus teki lujan vaikutuksen - miten ihminen voi olla näin isojen asioiden äärellä näin tyyni, miten voi istua koneelle ja avata Excelin ja vasta sitten sanoa että ai niin, kolmosessa oli todella kaunis synnytys. Ja näille ihmisille maksetaan tässä järettömyysjärestelmässä surkean pientä palkkaa. Siitä virisi mielenkiintoinen keskustelu, että pystyykö robotiikka jossain vaiheessa korvaamaan kätilön. Taitojen puolesta kuulemma pärjäisi, mutta kuitenkin kätilön työssä tärkeintä on olla synnyttäjälle läsnä ihmisenä - että miten se robotti sitten tukisi, kysyivät kätilöt (pääni vastasi että varmaan ihan normaalisti sieltä välilihasta, mutta suu onneksi aina välillä näistä kieltäytyy). Kätilöiden juttujen perusteella synnärillä olevan isän sen sijaan voisi ihan hyvin korvata robotilla. Itse asiassa sellainen robotti on jo keksitty, sitä sanotaan itsenäiseksi robotti-imuriksi. Samalla tavalla pyörii ympäri huonetta ja pitää tarpeetonta meteliä. Mutta on niistä aina välillä ihan pientä hyötyäkin.

Lennolla kotio ja jutut sorvuuseen. Tällä kertaa huomasi, että koomikko on vanha koira, joka löytää jo kerran opitut metodit käyttöön uudestaan. Nimittäin en pitkään aikaan ollut käyttänyt työskentelytapaa, jossa jo kertaalleen puhtaaksi kirjoitettu juttu puhutaan ulos uudelleen ja uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Sitä kun höpöttelee menemään niin tulee mieleen ihan äkkivääryyksiä kun vaan antaa asian virrata ulos - settiin tuli monta hyvää uutta pikkulisää kun vain pälpätti itseään rajoittamatta. Tämä työkalu on sittemmin ollut pakissa kunniapaikalla. Ensin testisetti Oulun Hekotuksessa, hyvä palaute yleisöltä ja usko teekkarikatastrofin jälkeen takaisin kotelon sisälle. Viilasin juttuja etiäppäin ja tein toisen koevedoksen Helsingin Janossa, lähti kyllä ihan helevetin kovaa ja tuntui siltä, että tässä on nyt oikeasti hyvää kampetta käsillä. Aina sitä toivoo ja joskus valheellisesti luottaa, mutta joskus myös tietää. Ja se tunne on vakaa.

Keikkapäivä oli kuuma, ensimmäinen kesän hellepäivä, harmitti kun ei voinut uutta hienoa takkia pitää haastattelussa. Bäkkärillä oli jotensakin levoton tunnelma, Jussi esitteli siskonpanemista tabletin Games of Thronesissa ja Aatu maskeerattiin drag queeniksi (maskeeraajan sivukorva poimi työstään niin monta roisia vitsiä viiteen minuuttiin että sikäli ei ihme jos ilme oli hippaisen tuohtumusta viestivä). Syötiin ulko-Hesellä, kilpailijakoordinaattorimme Marleena otti kolmesta itseään kovana pitävästä jäppisestä luulot pois haisukellustarinoillaan (oikeasti, kun kertomusten aiheena on pelkojen voittamisesta niin "katsoin valkohaita suoraan silmiin" on selkeä finalisti).

Tuomarina Leikolan Ismo, Tuomisen Tommi oli myös tapittamassa tekemistä. Onneksi oli, koska yleisöä ei saapunut paikalle. Tai no jos seitsemän työntekijää yleisöksi laskee. Ilmeisesti oli käynyt niin, että tiedonvälityksessä oli ollut rutkasti roplemia ja paikalle valui vain muutama lapsenpäästäjä. Meinasihan siinä hiki lyödä vakoseen, mutta olo omasta setistä oli sen verran hyvä ettei vähäinen väkimäärä hirvittänyt mahottomasti - semminkin kun ammottavia rivejä täytettiin tuotannon porukalla.

Hyvä klubi tehtiin, jälleen kerran ja tällä kertaa varsinkin, kun otetaan huomioon yleisöaineksen vähäinen määrä. Parhaaksi spotattiin Aatu ja meitsi, voittajan viitta läsäytettiin toistamiseen allekirjoittaneen kiikarienalistamille harteille. Pudotukseen pistettiin Risto ja Henkka, kotiin lähti Risto, kirkkain otsin ja ryhti suorassa. Paha mielihän siitä taas illan päälle tuli, komiikan dynamiikkaan kun huonosti istuu se että hyvän klubin päätteeksi laitetaan yksi pois kuvioista. Met ei semmosta tehä.

Mutta hyvin meni. Vaikka oli vähän...(rumpujen pärinää)...synnytysvaikeuksia! 

Hetkinen. Mihin jäi badum-tss? Ai ei ole niin isoa peltiä tehty että sillä noin huonon vitsin saisi läsäytetyksi läpi? Selevä homma.