lauantai 24. toukokuuta 2014

Mies areenalla - sananen Sami Hedbergistä

Ammattihumoristin määrittää paradoksi - siinä vaiheessa kun stand upista tulee työ, ihmisten hauskuuttamiseen suhtaudutaan helvetin vakavasti. Ei siis sinänsä ihme, että kun komiikka nousee otsikoihin, sävy on harvemmin hauska. Helteen laiskistamaa viikonloppua sähköistämään ilmestyi Miika Petterssonin blogikirjoitus, jossa hän kuvailee Sami Hedbergiä suomalaisen stand upin syöväksi. Näin taiten kirjoitettu ja tähdätty provokaatio ei voinut jäädä iltapäivälehdistöltä hoksaamatta ja soppa pulpahtelee - viimeistään Iltsarin jutun kommenttiosiossa - terhakkaasti koko hellalevyä sotkemaan. Enhän minä malta olla siihen omaa kauhaani olla tuikkaamatta. 

Kirjoituksessa esiintyviin päällekusemisiin, klubien ryöväämisiin, egojen paisumisiin ja talutusnuorassa kulkemisiin en ota kantaa, koska en tiedä niistä mitään - siinä on etunsa, että asuu kaukana komiikan kiehumispisteestä eli pääkaupunkiseudusta. Pysyn etäisyyden päässä myös kommenttiosioissa esiintyneistä väitteistä ylimielisyydestä, kateudesta ja suomalaisen komiikan huonosta tasosta, koska ne ovat minusta puhtaasti tulkinnanvaraisia asioita. Yhteen blogitekstissä esiintyvään väitteeseen kuitenkin voin tuoda oman, suhteellisen vähäisen kokemuksen luoman näkemykseni. 

Tekstissään Pettersson väittää, että Hedberg määrittää menestyksellään suomalaisen stand upin ja syö näin muiden koomikoiden sekä klubien elinmahdollisuuksia. Takahikiälle ei kannata tehdä klubia jos Sami ei sinne tule, sillä ihmiset haluavat nähdä vain Hedbergin. En löydä näistä väitteistä minkäänlaista yhteistä rajapintaa sen kentän kanssa jolla itse työskentelen. Koko ajatus tuntuu kertakaikkisen vieraalta, epätodelta, kokonaan toiselta maailmalta.

Hedberg on suomalaisen komiikan iso bestseller, joten on selvää, että monelle stand upin satunnaiselle katsojalle hän edustaa kotimaisen humorismin yhtä ja ainoaa kuvaa - vähän samaan tapaan kuin Ilkka Remes määrittää kotimaista kirjallisuutta niille, joille vuoden ainoa lukuelämys on isänpäivälahjaksi saatu teknotrilleri. Mutta aivan kuten kirjallisuuden - tai minkä tahansa taidemuodon kohdalla - yhden menestys ei tarkoita vaihtoehtojen katoamista. Vaikka Salatut elämät saattaa olla Suomen suosituin televisio-ohjelma, Docventuresille riittää katsojia. Täyttäköön Cheek olympiastadionin, Absoluuttinen nollapiste tekee edelleen levyjä. 

Ja asiassa on myös se valoisa puoli, että toisin kuin Tiihosen Jare tai Salkkarit, Hedberg on omassa tyylilajissaan aivan mahdottoman taitava, Suomen ylivoimaisesti osaavimpia koomikoita kehonkäytön, yleisötyöskentelyn ja improvisaation suhteen. 

Petterssonin teksti tuntuu pitävän sisällään väitteen jonka mukaan Samin iso menestys aiheuttaa sen, että suomalainen komiikkayleisö ei osaa enää kiinnostua muusta kuin Hedbergistä. Itse näen asian täysin päinvastoin: Hedberg on se helposti lähestyttävä tutustumistarjous, jonka myötä suomalainen yleisö on saatu innostumaan ja kiinnostumaan kotimaisesta komiikasta isossa mittakaavassa. Jopa minä olen esiintynyt open mic-slotissa muutamalla Samin klubilla, vaikka naurutaiteilemme tyyten erilaisissa tyylilajeissa - toisin sanoen Hedbergin bestseller-kama on lisännyt omien hippirunokirjojeni myyntiä. 

Hedbergin vauhdittaman sukseen myötä suomalainen stand up on paitsi suositumpaa kuin koskaan myös diversiteetiltään ennennäkemätöntä. Minä näen nämä kaksi ilmiötä toisiaan ruokkivina, en toisiaan ahmivina. 

Ja mitä siihen väitteeseen tulee, että takahikiälle on nykyään mahdotonta järjestää klubia koska Sami ei ole siellä...jälleen näkemykseni on täysin päinvastainen. Mieleeni palaa muutaman vuoden takainen syksy, jolloin olin myymässä Samille keikkapaitoja Oulun Madetojan salissa. Vähän ennen esityksen alkua myyntipöytäni ohi kulki isän ja pojan muodostama kaksikko, jonka vaatetus ja ulkomuoto antoivat selkeän viestin siitä että keikalle on lähdetty sen jälkeen kun navettahaalari on lyöty naulaan. Muistan, kuinka vaikuttunut olin tuosta näystä - minusta tuntui siltä, että urbaanista maailmasta ponnistanut stand up-komiikka on läpäissyt kaikki kansankerrokset ja koskettaa nykyään tiedostavan cityhipsterin lisäksi myös traktorilla elantonsa kasaan hurruuttavaa. Se tuntui minusta silloin melkein vallankumoukselliselta ja tuntuu edelleen.

Ja se mitä tästä havainnosta mielestäni seuraa on se, että kun muuten komiikkakulttuurin täysin ulkopuolella oleva ihminen saa ensikosketuksensa suomalaiseen stand upiin Samin keikan kautta, minun on helpompi lähteä isoista kaupungeista pikkupitäjiin tekemään klubia. Pohjatyö on tehty, ajatus hauskasta illasta stand upin äärellä ostettu, nyt vain tarvitsee jatkaa eteenpäin omalla työnteolla. 

Tästä asiasta minulla on suhteellisen paljon käytännön kokemusta, sillä kuulun koomikkokollektiiviin nimeltä Oulun komediapatteri ja poppoomme pääasiallinen tehtävä on viedä stand up-klubeja suurten asutuskeskusten ulkopuolisiin paikkoihin, juuri näihin Petterssonin kuolemaan tuomitsemiin perähikiöihin. Ja yleisöä piisaa eikä Hedbergiä erikseen kaivata. Melkein jokaisessa katsojan kanssa käydyssä keskustelussa Samin nimi kyllä nousee esiin, mutta äärimmäisen harvoin siinä kontekstissa että ootte te oululaiset perseestä koska ette ole Hedberg. Itse en voi nähdä asiaa mitenkään muuten kuin siten, että Hedbergin äärettömän iso työmäärä suomalaisen komiikan eteen on helpottanut valtavasti klubien järjestämistä pienemmille paikkakunnille. 

Sami Hedberg ei ole vienyt minulta yhtä ainutta keikkaa. Sen sijaan Sami Hedbergin tekemä älytön työmäärä ja suuri rahallinen panostus suomalaisen stand upin markkinoimiseksi on helpottanut omaa työtäni merkittävästi. Siksi minun on täysin mahdotonta yhtyä Petterssonin näkemykseen siitä, että Hedberg olisi suomalaisen komiikan syöpä. Koko ajatus on täysin absurdi. 

Totta kai voisin lyödä nillitysvaiheen silmään ja luikauttaa ilmoille valitusvirren siitä, miten en kuulu kotimaisen komiikan eliittiin ja miten Sami ei tee minulle omaa kiertuetta ja että viinerissä oli liikaa täytettä. En lyö. Theodore Roosevelt on sanonut, että kriitikko, se ihminen joka osoittaa epäkohdat väkevän miehen teoissa, ei ole tärkeä. Arvo kuuluu sille, joka seisoo areenalla naama veressä ja pölyssä, laittaen kaiken alttiiksi.

Ehkä suomalaisen komiikan potentiaalinen pahalaatuinen kasvain on nimenomaan mustavalkoinen kriitikko, henkilö joka osoittaa virheet muiden teoissa, ihminen joka luomisen sijaan sanoo muille että lopettakaa luominen. 

Itse pidän areenalla seisomisesta - enkä ole pätkääkään harmissani siitä ettei areenan nimi ole Hartwall kuten Sami Hedbergillä.