En oikein tiedä, mitä Jukka Pojasta nykyään ajattelen. Toisaalta on ihan mukava, että monomaanisen oloinen "Polttakaa Babylon ja nyrkillinen kukkaa" -julistuksellisuus on jäänyt taakse, mutta en minä oikein piittaa siitäkään että Cumulus sponssaa jäbälle musiikkivideot. Aika äkkiä mies on heilahtanut vasemmistolaishipistä massintekomasiinaksi, mutta ehkäpä mainoshillo houkuttaa eri tavalla kun on vekaroita pirtissä. Parempi kun en lähde minkäänlaiseen moralisointiin, itte oon kuitenkin kymmenen vuoden päästä Lidlin mainoksissa kun jostakin pitää saada lisätuloja Tartu mikkiin -juontojen lisäksi.
Sitä paitsi Jukka Poika on ehtinyt tehdä niin hienon musiikillisen teon, että minulle on loppujen lopuksi sama mitä kaveri loppu-uransa puuhailee. Veikko Lavin vanhojen tanssibiisien uudelleentulkinta ja tietoisuuteentuonti Laulajan testamentti -levyn muodossa on jo itsessään kulttuuriteko ja sitten kun levy vielä sattuu olemaan alusta loppuun erittäin hyvä, niin mikäpäs tässä.
Veikko Lavi on nykyisille sukupolville melko tuntematon suomalainen suuruus, mikä on sääli: miehen kynässä yhdistyivät harvinaisella tavalla ymmärtäväinen huumori ja yhteiskunnan vähäosaisten asema taipumatta kuitenkaan liialliseen pateettisuuteen - hänet on helppoa nähdä esimerkiksi Gösta Sundqvistin sanoitustyylin edeltäjänä. Tietyssä mielessä hän on myös minun esi-isäni: hän irvaili biiseissään niin Kekkoselle kuin silloiselle suomalaisten viinaturismille ja oli aktiivinen yhteiskunnan kommentoija. Jotakin Lavin kovapirrisyydestä kertoo se, että hän on tehnyt laulusarjan kansalaissodasta. Kyllä, luit oikein.
Kaikeksi onneksi Jukka Poika on omissa tulkinnoissaan kunnioittanut Lavin työtä ja malttanut pistää omat maneerinsa täysin minimiin. Haukiputaan rastafari on melko lailla parhaita kavereita tekemään uusversioita Lavin biiseistä siksi, että tuotanto ja soitanta on minimalistista, mikä jättää erinomaisesti tilaa tekstille. Ja ne tekstit ovat ihan helvetin hyviä: Laulajan testamentti kuvaa viihdetaiteilijan elämää samalla karun rehellisesti ("Raha ei taskussani viihtynyt, sillä sehän tuli laulamalla") ja samalla elämän oikeasti tärkeitä asioita painottaen ("Talvinen hanki ja raikas sää, kotimaa joka kauniilta näyttää. Niin paljon kallista jälkeen jää, sitä saat sinä vapaasti käyttää").
Limperin Hilma on nykypäivänäkin hätkähdyttävän feministinen suomalaisen työkulttuurin kritiikki: kappaleen nimihenkilö Hilma päätyy naimisiin juopon kanssa, painaa duunia yötä päivää kasvattaakseen lapsensa ja kuolee täysin unohdettuna. "Vieläkö muistatte Limperin Hilman, vihdoinkin rauhassa levätä voi. Hauta on ruohoinen, ristiä ilman, Aukusti mökinkin viikossa joi. Valtiomiehet nuo patsaita saaden kansamme mielistä häivy ei pois - eikö sais Hilmakin sankaripaaden, väitätkö ettei hän sankari ois?". Nyt on kova.
Laulajan testamentti toimii erinomaisena väylänä Veikko Lavin rikkaaseen, havainnoltaan kirkkaaseen ja empaattisen huumorin maailmaan. Ihan sama montako Siideripissistä tämän jälkeen tulee, Rousun Jukka on myös oman sankaripaatensa tällä tempulla ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti